Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia

Nappasin Pajtim Statovcin herkullisen pinkin romaanin Kissani Jugoslavia (Otava, 2014) mukaan ennen joulua työpaikalta lukupiirikasasta. Kirja voitti Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon ja se on ollut muutenkin paljon esillä. Teoksen ilmestyessä Statovci oli vasta 24-vuotias, joten saan tällä kätevästi kuitattua lukuhaasteen kohdan 4, "kirja, jonka kirjoittaja oli alle 25-vuotias, kun kirja julkaistiin". Haastetta tai ei, Kissani Jugoslavia kannatti kyllä lukea, sillä se yllätti monella tavalla.

Romaani käsittelee kosovolaisperheen elämää kahdesta näkökulmasta. Toinen näkökulma on Eminen, joka avioituu komeana pitämänsä, mutta täysin tuntemattoman miehen, Bajramin, kanssa Jugoslaviassa. Kun häät on vietetty, Titon kuolema suistaa Jugoslavian toisenlaiseen aikakauteen. Eminelle käy myös selväksi, ettei avioliitto ja perhe-elämä Bajramin kanssa vastaa hänen odotuksiaan. Albaaniperheen olot ovat ahtaat, kun serbejä suosiva Milošević on vallassa. Perhe pakenee lopulta Suomeen paremman ja turvallisemman elämän toivossa.

Eminen kertomissa jaksoissa Statovci kuvaa paljon perheen elämää niin Jugoslaviassa kuin sitten Suomessakin: miten suku ja perinteet säätelevät kaikkea elämää, miten kulttuurit törmäävät Suomessa, miltä tuntuu seurata Kosovon sotaa Suomesta käsin.

Toisena kertojana teoksessa on perheen nuorin poika, Bekim. Bekimin on helpompi olla Suomessa kuin vanhempiensa, mutta hänkin kokee olevansa ulkopuolinen. ”Kun minulta kysytään nimeäni, vastaan joskus totuudenmukaisesti, mutta yhtä usein vastaan Michael tai Jon, Albert tai Henri, koska sillä tavalla vältän seuraavan kysymyksen, joka kuuluu, mistä olen kotoisin.”

Kissa ja käärme ovat Bekimin elämässä mukana monella tavalla. Lapsena Bekim näkee painajaisia käärmeistä. Aikuisena hän kuitenkin ostaa itselleen kuningasboan, jota hän pitää vapaana asunnossaan. Käärme jopa nukkuu hänen kanssaan. Kirjan lopussa käärme on kuristaa Bekimin, jolloin Bekim tappaa käärmeensä. Baarireissulta mukaan lähtee puhuva kissa, joka muuttaa Bekimin luokse. Bekim antaa kissalle kaikkensa, mutta kissa on röyhkeä ja ärsyttävä ja käyttää Bekimiä säälittä hyväkseen, kunnes lähtee. Myös käydessään Kosovossa Bekim kohtaa kissan ja käärmeen. Kissa- ja käärme-symboleita voi varmasti tulkita tässä monella tavalla. Itse näen ne kuvaamassa elämäntapojen välistä kamppailua, jota Bekim joutuu käymään.  

Bekim on monella tapaa marginaalissa – paitsi maahanmuuttaja, hän on myös homo. Homoutta ei kuitenkaan juuri problematisoida, ellei nyt sitten näiden symbolien avulla. Isän kanssa on monia yhteentörmäyksiä, mutta homoudesta isä ei taida edes saada tietää. Bekimin romansseja ja parisuhteita kuvataan kuin mitä tahansa parisuhteita – molemmat osapuolet nyt vain sattuvat olemaan miehiä. Bekim tuntuu parisuhteissaan (sekä kissan että lopussa Samin kanssa) ottavan alistuvan albaaninaisen roolin – hän huolehtii keskellä yötä, että Samin kengät ja vaatteet ovat puhtaina.

Samoista aineksista olisi voinut kirjoittaa osoittelevan ja alleviivaavan kulttuurien törmäystä kauhistelevan ja identiteetin rakentamisesta jaarittelevan romaanin, mutta Statovcin tapa kertoa on kiehtova ja koukuttava. Hävytön kissa tuo romaaniin kutkuttavan maagisen sävyn. Tästä on päästävä juttelemaan toisten kanssa, niin paljon aukkoja tulkintaan jää yhdellä lukukerralla. Lukupiiri, täältä tullaan!