P. L. Travers: Maija Poppanen

Kun arki painaa tuhat kiloa, on ihana illalla lasten kanssa sukeltaa kirjaan, jossa voi tapahtua mitä vain: noustaan naurun voimasta katonrajaan, liimataan taivaalle tähtiä tai matkustetaan kompassin avulla maailman ympäri. Maija Poppanen on tiukka ja särmikäs lastenhoitaja, mutta hänen kanssaan – tai hänen vaikutuksestaan – lapset Anja ja Veikko päätyvät mitä ihmeellisimpiin seikkailuihin. Tai heille oikeastaan vain sattuu seikkailuita, ihan kesken tyhmän tiistain tai jouluostosten: ”Ja silloin, juuri kun he lähestyivät kaupan uloskäyntiä, sattui seikkailu.”

Täytän Maija Poppasella (WSOY 2010) lukuhaasteen kohdan 2, ”kirja, josta on tehty elokuva”. Elokuvasta muistin joitakin kohtauksia lapsuudesta, mutta päätimme sitten katsoa sen lasten kanssa uudelleen kirjan luettuamme.

Esimerkiksi täällä kerrotaan, että australialaissyntyinen P. L. Travers vihasi sitä, mitä Disney teki Maija Poppasesta. Voin kuvitella. Traversin Maija Poppanen on lähinnä mielikuvituksen ja elämänilon ylistystä. Disneyn musikaali taas kohottaa esiin perinteiset perhearvot. Suuressa roolissa ovat isä ja äiti, George ja Winifred Banks. Herra Banksilla on ura pankissa, rouva Banks ajaa naisasiaa suffragettiliikkeessä. Kummallakaan ei ole aikaa lapsille. Tuuli kääntyy, ja Maija Poppanen saapuu paikalle herttaisesti hymyillen. Tapahtuu hassuja. Tanssitaan nuohoojien kanssa katolla ja ratsastetaan karusellihevosilla kilpaa. Herra Banks saa potkut poikansa käytöksen takia, mutta Maijan ystävä Perttu saa hänet ymmärtämään perheen tärkeyden. Lopussa perhe lennättää yhdessä hymyillen elokuvan alussa särkynyttä, sittemmin isän korjaamaa leijaa, jonka koristeeksi äiti vielä sitaisee suffragettinauhan kaulastaan. Perhe voitti uran ja politiikan. Maija Poppanen katsoo kyynel kauniilla poskellaan, nostaa sateenvarjon ilmaan ja nousee länsituulen vietäväksi.

Lapsena minulla oli valkoinen Maija Poppas -kirja, ja siinä taisi olla useampi osa samassa niteessä. Tämä uudempi, Jaana Kapari-Jatan suomentama teos on vain ensimmäinen osa sarjaa, jota on ilmestynyt englanniksi kahdeksan, suomeksi neljä osaa. Valitettavasti en muista tuosta lapsuuteni Maija Poppasesta paljonkaan, joten en tiedä, olenko kokonaan oikeassa seuraavassa, mutta menköön silti:

Disney loi Maija Poppasen tarinaan teeman ja juonen. Elokuvan vastakkainasettelu yllätyksiä rakastavan, elämäniloisen Maija Poppasen ja uraorientoituneiden vanhempien välillä on silmiinpistävä. Maija tulee pelastamaan toimimattoman perheen ja lähtee sitten, kun häntä ei enää tarvita. Disney-siirappiin kuuluu, että perheenjäsenet löytävät toisensa. Ei elokuva toki huono ole, onhan se varsin rakastettava. Mutta silti.

Traversin kirjassa lasten elämän surkeutta ei juuri korosteta. Vanhemmat vain ovat enimmäkseen poissa ja lapset seikkailevat. Herra Lipas ei saa potkuja eikä rouva Lipas lopeta naisasian ajamista. (En kyllä muista, mainittiinko naisliikettä edes kirjassa ollenkaan.) Toisin kuin elokuvassa, kirjassa ei oikeastaan ole juonta. Poppanen tulee itätuulen mukana ja lähtee länsituulen mukana, ja välissä tapahtuu kaikenlaista jännittävää, vähän anarkististakin: neiti Leivon hemmoteltu Antero-koira ystävystyy sekarotuisten kulkukoirien kanssa ja vaatii saada nämä luokseen asumaan, eläintarhassa taas eläimet ruokkivat häkkiin laitettuja ihmisiä.

Marika Maijalan kuvat ovat sinänsä viehättäviä, mutta näen kyllä Maija Poppasen mielessäni ihan eri näköisenä. En välttämättä myöskään herttaisen Julia Andrewsin näköisenä, vaan enemmänkin napakkana, turhamaisena, joskus äksynäkin naisena, jona Travers hänet kuvaa. (Julia Andrewsin taas näen enemmänkin Sound of Musicin Mariana, joka soittaa Trappin lapsikatraalle kitaraa alppiniityllä. Julia Andrews vaikuttaa olevan perheonnen palauttamisen erikoisnainen.)

Lapset pitivät kirjasta, mutta pitivät vielä enemmän elokuvasta. Musiikki mainittiin elokuvan plussina. Poika pohti mukavasti: "Ei kai siinä kirjassa ollut niitä nuohoojia, nehän vaan tanssi. Kiva kirja siitä tulisi, kun vaan selitettäisiin, että ne tanssii." Itseni on vaikea sanoa, kummasta pidin enemmän. Pidän loogisista kokonaisuuksista ja kertomuksista, joissa on juonen kaari. Ehkä kuitenkin vielä enemmän pidän vallattomuudesta ja yllätyksistä niiden itsensä vuoksi. Siksi kai lopulta kirja.