Kurt Vonnegut: Teurastamo n:o 5 eli lasten ristiretki. Velvollisuustanssi kuoleman kanssa.

On paljon kirjoja, joiden nimessä on numero. Jotenkin tuntui kuitenkin siltä, että ainoa oikea kirja lukuhaasteen kohtaan 34 olisi Vonnegutin Teurastamo n:o 5. Joskus opiskeluaikoina monet intoilivat Vonnegutista. Itse olin lukenut vain The Cat’s Cradle -romaanin joskus aikoja sitten, enkä muista siitä enää muuta kuin tyylin.

Teurastamo n:o 5 (Slaughterhouse-five, or the Children’s Crusade, 1969) kertoo Billy Pilgrimistä toisessa maailmansodassa. Billy jää nopeasti vangiksi ja päätyy sodan loppuvaiheissa Dresdeniin, jonka sanotaan olevan ainoa turvallinen paikka. Häntä pidetään joukon muita sotavankeja kanssa paikassa, jonka nimi on Teurastamo n:o 5.

Arviot Dresdenin pommitusten uhriluvusta vaihtelevat suuresti ja riippuvat luonnollisesti siitä, keneltä kysytään. Wikipedian mukaan Vonnegut käyttää lähteenään sittemmin holokaustin kieltämisestä tuomitun historioitsija David Irvingin teosta The Destruction of Dresden, jonka mukaan uhrimäärä olisi ollut jopa 250 000 ihmistä.

Teurastamo n:o 5:n sanomaa eivät silti himmennä liioitellut uhriluvut. Teos ei asetu sodassa kenenkään puolelle. Sen viesti on, että sota on järjetöntä teurastusta. Sodassa lapset tappavat toisiaan, kun sotilaat ovat loppuneet. Niin se käy.

Absurdia otetta korostaa se, että Billy Pilgrim on aikamatkustaja, joka sodan jälkeen kertoo tulleensa kaapatuksi Tralfamadore-nimiselle planeetalle. Aikamatkustus tekee kirjan rakenteesta sirpaleisen, mutta vaikealukuinen se ei ole. Itse asiassa kirjan lukeminen oli paikoin jopa hauskaa, mikä tietysti oli hämmentävää kirjan aiheen huomioon ottaen.

Luen harvoin sotakirjallisuutta – tai ihan varsinaista sotakirjallisuutta en ollenkaan – joten en osaa oikein verrata tätä mihinkään. Tähän asti olen pitänyt suurena sodan vastaisena teoksena Tuntematonta sotilasta. Tuntemattomassa kiinnostavaa on se, miten erilaiset henkilöt reagoivat sotaan, pelkoon ja sankaruuteen. Vonnegut riisuu pois persoonallisuudet, pelot ja sankaruuden. Teurastamo n:o 5:ssä sota on omituisten, naurettavien ihmispolojen ontuvaa kulkua päivästä toiseen. Vonnegut on omistanut teoksensa Mary O’Harelle, kertojan vanhan sotakaverin vaimolle, joka vihasi ajatusta sotakirjasta:

”Sinä uskottelet, että te olitte miehiä ettekä lapsia, ja elokuvassa sinua näyttelee Frank Sinatra tai John Wayne tai joku muu noista komeista, sotaintoisista, saastaisista vanhoista miehistä. Ja sota näyttää olevan niin suurenmoista, joten me saamme niitä paljon lisää. Ja niissä sotivat lapset, sellaiset kuin nuo tuolla yläkerrassa.”

Sellainen kirja Teurastamo n:o 5 ei ole.