Frank McCourt: Seitsemännen portaan enkeli

Onpahan tullut pidettyä taukoa bloggaamisesta ja valitettavasti pitkälti myös lukemisesta. Syyslukukausi rysähti niskaan ja siinä sitten oltiin. Näin jälkiviisaana voi ajatella, että jos olisi kesällä valmistautunut lukuvuoteen vähän enemmän, olisi ensimmäisen jakson aikana ehtinyt tehdä jotain muutakin kuin töitä, mutta kävihän se näinkin. Kesällä luetaan, syksyllä tehdään töitä.

Syyslomareissu suuntautui Dublinin nurkille. Hain kirjastosta repullisen vakavasti otettavaa kirjallisuutta Joycesta ja Wildesta Syngeen ja Yeatsiin. Selailin niitä ennen lähtöä, mutta päätin kuitenkin ottaa matkalukemisiksi Frank McCourtin Seitsemännen portaan enkelin, mikä osoittautuikin mainioksi valinnaksi. Jostain syystä McCourtin kirjat ovat jääneet lukematta, vaikka kaksi kirjaa löytyi jopa omasta hyllystä. Samalla saan ruksattua lukuhaasteesta kohdan 10: suositun kirjailijan ensimmäinen kirja.

Seitsemännen portaan enkeli on omaelämäkerrallinen teos, joka kertoo McCourtin köyhästä lapsuudesta katolisessa Irlannissa. Kirjan alku ei lupaa seesteistä kuvausta:

Näin jälkeenpäin ajatellen tuntuu ihmeelliseltä, että ylimalkaan jäin henkiin. Lapsuuteni oli, kuten arvata saattaa, täynnä kurjuutta – tuskinpa onnellisesta lapsuudesta kannattaisi kirjoittaakaan. Mutta vielä pahempi kuin tavallinen kurja lapsuus on kurja irlantilainen lapsuus, ja vielä sitäkin pahempi on kurja irlantilainen katolinen lapsuus.

McCourtien elämä tosiaan kulkee kurjia polkuja. Patjat vilisevät kirppuja, naapurit tyhjentävät käymälänsä portinpieleen, asunnon alakerta tulvii, ruoaksi on pelkkää leipää, jos sitäkään, ja teevesi voi jäädä lämmittämättä, kun hiiliä ei ole. Shannon-joki pitää huolen siitä, että aina on märkää. Seitsemännen portaan enkeli tuo perheeseen aina uusia vauvoja, joista jotkut menehtyvät jo pieninä. Ensimmäisen kerran Frank syö vatsansa täyteen jouduttuaan lavantaudissa sairaalaan.

Malachy-isä on ylpeä eikä suostu kerjäämään avustuksia, muttei kuitenkaan saa perhettään elätettyä. Hän saa töitä silloin tällöin muutamaksi viikoksi, mutta palkkarahat jäävät yleensä pubiin. Yöllä kadulta kantautuvasta laulusta Frank ja muut sisarukset päättelevät, kuinka humalassa isä tällä kertaa on. Jos riittävä määrä ruskeaa olutta on nautittu, isä laulaa Kevin Barrystä ja herättää lapset vannomaan, että he ovat valmiita kuolemaan Irlannin puolesta. Viimeistään kolmannen työviikon lauantaina isä aina jättää menemättä töihin ja saa potkut.

Kaikesta kurjuudesta huolimatta kirja ei ole synkkä. McCourt kirjoittaa lämpimästi ja humoristisesti siitä, miten lapsi kaiken ymmärsi ja koki. Katolisuus määrittää synniksi mitä omituisimpia asioita, ja pienenkin lapsen elämä on jatkuvaa synnintunnossa olemista. Rippituolissa istuva Isä saa kuulla ehtoollisleivän oksentamisesta ja leivän varastamisesta nälkään – ja usein vaikuttaa ymmärtävältä tai jopa huvittuneelta. Kirkko kuitenkin kääntää selkänsä köyhälle lapselle: Frank ei pääse kuoripojaksi eikä oppikouluun.

Vaikka kirjan tapahtumat sijoittuvat 30–40-luvuille ja Limerickin kaupunkiin, oli valaisevaa lukea tätä Irlannissa ollessa. Yhteiskuntaluokkien erot, katolisten suhde protestantteihin ja irlantilaisten viha englantilaisia kohtaan tulevat hyvin näkyviin.

Frankin isä, Malachy, on alkujaan kotoisin Pohjois-Irlannista ja Angela-äiti Limerickistä. He tapaavat New Yorkissa, jonne ovat lähteneet paremman elämän toivossa, mutta palaavat pienine lapsineen Irlantiin, kun elämä Atlantin takana ei lähdekään sujumaan. Frank unelmoi paluusta Yhdysvaltoihin ja kirjan lopussa, aikuistuneena, hyppääkin laivaan. Kirjasarjan toisessa osassa Amerikan ihmemaassa on epäilemättä luvassa uudenlaisia vastoinkäymisiä uudella mantereella. Seitsemännen portaan enkeli kuitenkin päättyy toiveeseen siitä, että vaikeudet on voitettu ja elämä voi alkaa.

Minä jään radistin kanssa kannellen katselemaan Amerikan tuikkivia valoja. Hyvä luoja, radisti sanoo, sepäs olikin ihana ilta, Frank. Eikös olekin ihmeellinen maa tämä Amerikka?

Kirjan viimeinen luku koostuu Frankin vastauksesta:

No on.

Englanninkielinen alkuteos: Angela's Ashes ((1996)

Suomennos Juhani Lindholm, Otava 1997.

Tässä vielä muutama kuva Dublinin pakollisista kirjallisuusnähtävyyksistä:

Trinity Collegen kirjasto teki vaikutuksen. Toista tuhatta vuotta vanhaa Kellsin kirjaa ei saanut kuvata, mutta siellä se oli. 

Mr Joyce, jonakin päivänä vielä luen kokonaan jonkin teoksenne.

Wilden ajatuksia kiveen hakattuna

Tämäkin hurmaava retku.