Erik Axl Sund: Varistyttö

Lukuhaasteen trilogiakohtaan olin ajatellut lukea kovasti kohkatun Varistyttö-trilogian, mutta taidanpa vaihtaa ajatusta. Ehkä voin merkitä sarjan ensimmäisen osan, Varistytön (Kråkflickan, Otava 2014), kohtaan 45, ”kirja joka pelottaa sinua”. Ainakin kansi on pelottava. Carl Larssonin perheidylliä rakentava kuva alastomasta pikkutytöstä muuttuu kammottavaksi, kun tytön kasvoille laitetaan afrikkalaisnaamio, joka saa hänen silmänsä näyttämään hyytäviltä mustilta kaivoilta. Tätä kirjaa ei voi lapsiperheessä pitää näkyvissä.

Kammottavaa on kansien sisälläkin. Kirjailijanimen Erik Axl Sund taakse kätkeytyvät tekijät Jerker Eriksson ja Håkan Axlander Sundquist ilmeisesti ajattelevat, että menestysdekkari kokataan yhdistämällä järkyttävimmät ainekset, joita kuvitella saattaa: Otetaan roppakaupalla pedofiliaa, insestiä ja ihmiskauppaa sekä ripaus lapsisotilaita ja lisätään keitokseen lisätään vielä muumioituneita, silvottuja lapsenruumiita. Sekoitetaan vähän muttei liikaa ja lämmitetään haalealla lämmöllä.

Maailmassa on kaikkea tuotakin, totta, eikä siltä saa sulkea silmiään. Minua kuitenkin herättelee enemmän vaikkapa hyvä reportaasi kuin dekkari, joka ratsastaa vain järkyttävyyksillä ja ohittaa kerronnan ja kielen keinot. Nyt tulee yllättävin osuus. Varistyttö ei juuri pelottanut minua. Pulssi alkoi kiihtyä vasta sivun 300 paikkeilla, jolloin rikoksia tutkiva Jeanette Kihlberg joutuu hieman liian lähelle tutkittaviaan. Tähän asti rikoksia kuvaillaan jotenkin etäisesti. Jos rikostutkijalla ei ole mitään pelissä, ei tutkinta vedä ainakaan minua lukijana mukaansa, vaikka rikokset olisivat kuinka hirvittäviä. Hyvän dekkarin saa aikaan vähän vähemmilläkin shokkiaineksilla, kunhan kaiken vispaa kunnolla sekaisin, kuumentaa tuliseksi ja tarjoilee kiinnostavasti.

Poliisi Jeanette Kihlberg ei valitettavasti ole ainakaan alussa kovin kiinnostava tyyppi. Koko kirjan aikana hän ei saa selville vielä mitään – Varistyttöä myydään ilmeisesti nimenomaan trilogiana, vaikka osat ovat ilmestyneet erikseen. Kovin kiinnostava ei alussa ole myöskään psykoterapeutti Sofia Zetterlund, joka tutkii erityisesti nuorena kaltoin kohdellun Victoria Bergmanin tapausta. Kun kaksi kolmasosaa kirjasta on takana, tilanne muuttuu kieltämättä yhtäkkiä  koukuttavaksi, mutta siitä ei voi juuri blogissa kertoa. Minua lukijana kuitenkin ärsyttää, että tapaus jää täysin kesken. Koska Otava ilmeisesti haluaa myydä minulle myös jatko-osat, kostan Otavalle olemalla ostamatta niitä. Enkä muuten ostanut ensimmäistäkään osaa, vaan kirjastosta lainasin. Siitä saivat.