Antoine Laurain: Punaisen muistikirjan nainen

Rikkinäisiä mainoskyniä, ryppyisiä kuitteja, karkkipaperi, halpa markettihuulipuna ja hajuton käsirasva… Käsilaukkuni sisällön perusteella ei ole ihme, ettei minun perässäni juoksentele charmikkaita pariisilaisia kirjakauppiaita.  Toista se on Antoine Laurainin Punaisen muistikirjan naisella (La femme au carnet rouge 2014, suom. Lotta Toivanen, WSOY 2015).

Kaikki alkaa, kun Lauren kimppuun käydään kotiovella ja hänen violetti käsilaukkunsa varastetaan. Seuraavana päivänä kirjakauppias Laurent löytää käsilaukun roskasäiliön päältä, päättelee sen olevan varastettu ja yrittää palauttaa sen poliisille. Jos poliisilaitoksella ei olisi ruuhkaa, siihen kaikki jäisikin.

Nyt kuitenkin käy niin, että mies ei jaksa odottaa vuoroaan vaan ottaa laukun mukaansa kotiin ja päättää selvittää sen omistajan itse. Laukussa ei ole nimeä, mutta siellä on hiussolki,  muutama irtokivi, avaimet hieroglyfiavaimenperässä, pesulakuitti, korallinpunainen huulipuna, hajuvesipullo sekä Patrick Modianon Laure-nimiselle naiselle signeeraama kirja. Siellä on myös punainen muistikirja, johon nainen on listannut ajatuksiaan.

Pidän sametista ja plyysistä.

Pidän lounaista puutarhassa.

Pidän Éric Satiesta. OSTA SATIEN KOKO TUOTANTO;

Pelkään lintuja (varsinkin puluja).

Kirjoita muistiin muitakin pelonaiheita.

Samaan aikaan kun Laure makaa koomassa sairaalassa, Laurent kehittää laukusta – ­ tai pikemminkin sen omistajasta – hienoisen pakkomielteen:

Miltä näytti tämä Laure, joka piti puutarhalounaista, pelkäsi punamuurahaisia, rakasteli unissaan mieheksi muuttuneen lemmikkieläimensä kanssa, käytti korallinväristä huulipunaa ja oli saanut kirjaansa omistuskirjoituksen Patrick Modianolta? Laurentilla oli vastassaan arvoituksellinen nainen.

Mitä Pariisissa sitten tapahtuu, jää Pariisiin. Jokainen lukija saakoon itse jännittää Laurentin ja Lauren puolesta.

Punaisen muistikirjan nainen täyttää lukuhaasteeni kohdan 50, ”kirja, jota kirjaston henkilökunta suosittelee sinulle”. Näytin ilmeisesti romantiikannälkäiseltä kirjavinkkiä pyytäessäni. Tuskin olisin tähän itse tarttunut, mutta miellyttävä tämä oli lukea. Se, että Punaisen muistikirjan nainen vilisi kirjoja, kirjakauppiaita, kirjailijoita ja lukijoita, teki tästä omassa sarjassaan oikeinkin kiehtovan. En voi kuin luottaa ihmiseen, joka tuntemattoman ihmisen kotiin kävellessään tutustuu ensimmäisenä hänen kirjahyllyynsä. Lisäksi kirja oli lempeän humoristinen – ja sijoittui Pariisiin! Eipä tämä mikään tajuntaa järisyttävä elämys ollut, mutta viihdytti kyllä kovasti parina iltana.