Jo Nesbø: Verta lumella II. Lisää verta

Nesbø pääsi yllättämään. Luulin tarttuneeni uutuuteen, joka käsittelee vauhdikkaasti huumekauppiaiden verisiä välienselvittelyjä kuten Verta lumella -kirjaparin ensimmäinenkin osa, muistaakseni. Verta lumella II olikin rakkauskirja. Olin vähällä tirauttaa pienen kyyneleen kirjan viimeisillä sivuilla.  

Kirjan päähenkilö on asiansa Oslossa vaaralliselle tielle saattanut Jon Hansen. Hän ei ole tappanut ketään – ja juuri siksi hän joutuu nyt pakenemaan kostajia. Hän saapuu pieneen kylään Pohjois-Norjassa ja esittelee itsensä Ulfiksi. Ulf nukkuu ensimmäisen yönsä kirkon alttarilla. Sieltä hänet löytää Knut, lestadiolaispoika, jonka äiti on kirkon suntio. Ulf saa turvapaikan syrjäiseltä autiotuvalta, mutta Kalastajaksi kutsuttu huumepomo löytää aina etsimänsä.

Juonesta en halua kertoa oikeastaan yhtään tämän enempää. 300 sivuun mahtuu monenlaista yllätystä, mutta tunnelma on silti enimmäkseen levollinen, ei sellaista hengästyttävää rytinää, mitä olen Nesbøltä tottunut lukemaan. Huumekauppa on tässä vain sivujuonne, syy, miksi Jon joutuu pakenemaan. Ruumiitakin tulee, mutta ennen kaikkea Verta lumella on kirja uuden alun mahdollisuudesta.

Kirjan ainoat miinukset menevät kustantajalle. On aika nolo moka, että takakannessa päähenkilöä kutsutaan Olofiksi ja kirjan sisällä Ulfiksi.

Alkuteos: Mere Blod (2015)

Suomennos: Outi Menna (Johnny Kniga, 2015)