Aristofanes: Lysistrate

Lukion pitkän matematiikan tunneilta on jäänyt mieleen opettajan viisaus: ”Laiskuus on hyvä lahja, kun sitä osaa käyttää.” Lukuhaasteen kanssa iski nyt laiskuus. Viimeinen kohta, kielletty kirja, täyttyy nyt lyhyellä näytelmällä, joka on muuten myös lukuhaasteeni vanhin teos.

Lysistrate on Aristofaneen komedia noin vuodelta 411 eKr. Se on kielletty Kreikassa vuonna 66 jKr. säädyttömyytensä vuoksi ja tuhat vuotta myöhemmin, 1967, sodanvastaisuutensa vuoksi. Vuonna 1942 saksalaiset miehittäjät kielsivät kaikkien klassisten kreikkalaisten näytelmien esittämisen. Yhdysvalloissa Lysistratea vastaan nostettiin kanne 1930. Näillä ansioilla Lysistrate täyttänee helposti kohdan 37: kirja, joka on kielletty jossain päin maailmaa. Suomeksi Lysistrate on julkaistu Pentti Saarikosken käännöksenä vuonna 1974, eikä se kyllä nykymittapuillakaan ihan peruskoulun kevätjuhlamateriaalia ole. 

"Aristofanes" by Original uploader was Torquemada at es.wikisource - Licensed under Public Domain via Wikimedia Commons

Lysistraten juoni on yksinkertainen: Ateenan ja Spartan naiset ovat kyllästyneet miesten ainaiseen sotimiseen ja päättävät Lysistraten johdolla ryhtyä naimalakkoon painostaakseen miehet rauhaan. Ei sillä, että maailmanrauha Ateenan naisia kiinnostaisi. He haluaisivat pitää omat miehensä kotona sen sijaan, että nämä kirmaavat peitset tanassa pitkin sotatantereita. (Kyllä, nämä peitset ovat monen kaksimielisyyden lähde Lysistratessa.) Saarikosken hilpeäntörkeä käännöskieli ei noudata mitään antiikin runomittaa. Kieleen sekoittuu slangia, murteita ja viittauksia suomalaiseenkin kulttuuriin. Asia tulee selväksi. Puutteessa oleva mies on valmis vaikka rauhanneuvotteluun.

”Voi voi minua, minulla on jäykkäkouristus, minulla on kauhea kauhea stondis, herra inkvisiittori, armahtakaa!”

Naisillakin on melkoisia hankaluuksia pysyä miehistään erossa, ja Lysistrate saa tosissaan pidätellä joukkojaan:

”Ei siinä Zeus avita! Asia on nyt niin. Minä en enää pysty pitämään niitä erossa miehistä: ne puikkivat pakoon. Vasta minä sain kiinni yhden, joka teki tunnelia Panin luolasta, toinen koetti päästä alas taljan ja köyden avulla – – ”

Hupaisa ja räävittömästi kirjoitettu – tai vähintäänkin käännetty – tarina päättyy rauhaan niin ateenalaisten ja spartalaisten kuin miesten ja naistenkin välillä.

Etsiessäni Lysistratea kirjaston tietokannasta silmiini osui myös hauska teos Jos olisit puhunut, Desdemona. Tyytymättömien naisten pitämättömiä puheita (Christine Brückner, 1986). Kirja sisältää nimensä mukaisesti tunnettujen, kuvitteellisten tai todellisten naisten kuviteltuja sanoja. Suunsa puhtaaksi puhuvat muiden muassa Martti Lutherin Katariina-puoliso sekä Sapfo.

Minua tietysti kiinnostaa tällä kohtaa erityisesti luku ”Olet väärässä, Lysistrate! Hetaira Megaran puhe Lysistratelle ja Ateenan naisille”. Hetaira on antiikin Kreikan vastine Japanin geishoille, eräänlainen korkea-arvoinen rakkauden ammattilainen. Puheessaan hetaira kumoaa Lysistraten ajatuksen siitä, että pidättäytyminen johtaisi rauhaan:

”Kieltäytymisellänne te vahvistatte taistelunhalua sen sijaan, että heikentäisitte sitä. Kun miehet ovat kylläisiä ja tyytyväisiä, he eivät halua kuin levätä.”

Hän antaa yksityiskohtaiset ohjeet siitä, miten naisten tulee kaunistaa itsensä, valmistaa miehelle päivällinen, juottaa hänet humalaan ja sitten laskea hiuksensa levälleen. Make love, not war.

”Kun hän herää myöhään aamupäivällä, loikoilkaa unisena hänen vieressään ja sanokaa, että muut soturit ovat jo ajat sitten nousseet laivoihinsa – – ”

Suunnitelma on uskottavan kuuloinen, mutta eipä sekään taida tätä maailmaa pelastaa. Yksi kerrallaan naiset lähtevät paikalta, ja lopulta enää Lysistrate on kuuntelemassa, kun Megara päättää puheensa:

”Nyt me olemme kahden kesken, Lysistrate. Eivät he noudata sinun suunnitelmaasi. Eivätkä minunkaan. Kaikki jää ennalleen.”

Tähän olisi ehkä hyvä sanoa jotain lähipäiviin viittaavaa. Enpä taida sanoa. Nykypäivän terrori-iskuihin ratkaisun hakeminen antiikin kaksimielisestä komediasta olisi mautonta. Sen vielä sanon, että hetaira Megarakin ymmärsi, että toimettomalla, turhautuneella miehellä sotahalut nousevat.

”Minä tunnen teidän miehenne, useimmat ainakin. He ovat kuin lapsia, heillä ei ole tarpeeksi tekemistä, heille on keksittävä puuhaa. Joka itse kyntää peltonsa, ei halua pelloistaan taistelukenttää, ei Attikassa eikä Spartassakaan. Joutilas aloittaa riidan.”

 * * *

Aristofanes: Lysistrate

Teoksessa Pentti Saarikoski: Antiikin runoutta ja draamaa (Otava 2002)

Christine Brückner: Wenn du geredet hättest, Desdemona (1983)

Suom. Anja Meripirtti (WSOY, 1986)