James Joyce: Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta

Pyydän anteeksi kaikilta mahdollisilta blogiini eksyneiltä lukijoilta sekä James Joycen haamulta ja perikunnalta tämän postauksen sisällön ohuutta, aiheesta harhailua ja täydellistä asiantuntemattomuutta. Joycen edessä minun on nostettava kädet pystyyn. Jos klikkasit tiesi tänne löytääksesi tietoa Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta -teoksesta, kannattaa jatkaa etsimistä muualta.

Lukuhaasteen kohta 21 siis haastoi lukemaan kirjan, joka olisi pitänyt lukea koulussa, mutta joka jäi lukematta. Minähän luin koulussa luin kaiken, mitä käskettiin. Niinpä lukematta jääneitä kirjoja on etsittävä yliopisto-opinnoista. Kotimaisen kirjallisuuden tenttipaketit olivat aika massiivisia. Mieleen ovat jääneet paitsi sohvan nurkassa vietetyt illat, myös niitä edeltäneet kirjastokäynnit, joilla piti jonotella pölyisiä varastokappaleita. Melko tunnollisesti kyllä luin tentteihinkin. Poikkeuksen sääntöön muodostaa aineopintojen maailmankirjallisuuden tentti. Aineenopettajan kokonaisuutta tekevät olisivat saaneet jättää sen tekemättä, mutta tunnollisena tyttönä ilmoittauduin kesätenttiin.

Kesästä tulikin odotettua vauhdikkaampi. Oli töitä, kavereita ja sinkkuelämää Turussa. Eräänä kauniina päivänä lähdin käymään mökillä. Sieltä minut löysi nykyinen mieheni. Oli siinä kaikenlaista ajateltavaa. Kävin töissä laivaterminaalissa. Aamu- ja iltatyövuorojen välissä otin Linnan puistossa aurinkoa ja yritin lukea muun muassa Taiteilijan omakuvaa. Kääntelin sivuja, mutta mieleen ei jäänyt mitään. Annoin periksi. Tenttipäivän koittaessa olin lukenut vain kolmanneksen kirjoista, mutta päätin pelata upporikasta tai rutiköyhää ja marssin tenttisaliin. Pieleenhän se meni.

Tähän lukuhaasteen kohtaan ainoa mahdollinen valinta oli siis James Joycen Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta. 281 sivua, tosin tiheästi kirjoitettua tekstiä, mutta kuitenkin, alle 300. Sitä paitsi hävetti syyslomalla kuvata Joycen patsasta Dublinissa, kun en ollut lukenut yhtään hänen kirjaansa. Omakuvasta olisi pakko selvitä, läpi se olisi pakko lukea nyt, vaikka siitä ei mitään saisi irti. 

Romaanin päähenkilö on Stephen Dedalus, Joycen alter ego. Kirjan alussa Stephen on pikkupoika, kirjan lopussa taiteilijuutensa löytänyt nuori mies, joka päättää lähteä Irlannista.

Kerronnan kieli elää kiinnostavasti Stephenin kypsymisen myötä. Alussa Joyce kuvaa lapsen havaintojen lapsen kielellä. ”Kun kastelee vuoteensa se on ensin lämmin ja sitten se on kylmä. Äiti pani alle öljykankaan. Sepä haisi kummalta. Äiti haisi paremmalta kuin isä. Äiti soitti pianolla merimiestanssin, ja hän tanssi. Tralalala lala – – ” Loppua kohti kieli kehittyy nuoren taiteilijan vimmaiseksi itseilmaisuksi.

                     

Stephen käy jesuiittakoulua, viisastelee kaveriporukassaan latinaksi ja joutuu tappeluun ilmoitettuaan Byronin olevan suurin runoilija – ihan normaalia nuoren miehen elämää siis? 16-vuotiaana Stephen löytää seksuaalisuuden ilot ja riemut ja joutuu sitten painostavan synnintunnon kouriin. Tällä kohtaa Joyce kuvaa papin koulun oppilaille pitämää saarnaa. Armo mainitaan sivulauseessa, helvetin fyysisiä kirouksia maalaillaan yhteensä kuuden sivun verran.

Vielä – maallinen tuli, olkoon se vaikka kuinka kiivas ja laaja, on aina suuruudeltaan rajoitettu; mutta helvetin tuli on ääretön, rannaton ja pohjaton. – – Voi, kuinka hirvittävä onkaan noiden onnettomien kohtalo! Veri kiehuu ja kohisee suonissa, aivot sulavat pääkopassa, rinnassa sydän hehkuu ja halkeilee, suolet ovat punahehkuisena palavana liemenä, arat silmät liekehtivät kuin sula metalli.

Seuraavana päivänä saarnaaja jatkaa vielä kuvailemalla helvetin henkisiä kärsimyksiä: näille tarvitaan jo kahdeksan sivua. Helvetti-saarnat osuvat sivumäärällisesti koko lailla kirjan puoliväliin ja ennustavat suurta käännettä Stephenin elämässä. Stephen pakottautuu ripittäytymään ja lähtee tekemään parannusta niin voimallisesti, että hetken aikaa hänen uskonnollisuutensa vaikuttaa jo aika epäterveeltä. Kun Stephenille sitten ehdotetaan pappisuraa, hän tajuaa, että se elämä ei ole häntä varten. Lopulta Stephen kääntää selkänsä koko katoliselle kirkolle ja löytää taiteilijankutsumuksensa.

Hänen sielunsa oli noussut poikavuosien haudasta, heittänyt yltään kuolinvaatteet. Kyllä! Kyllä! Kyllä! Sielunsa voimasta ja vapaudesta hän loisi ylpeästi, kuten suuri taiteilija, jonka kaima hän oli, jotakin elävää, uutta ja lentoon nousevaa, kaunista, aineetonta, häviämätöntä.

Kiihtyneenä hän ponnahti kivilohkareeltaan, saattamatta enää sammuttaa verensä paloa. Hän tunsi poskiensa leimuavan, kurkkunsa tykyttävän laulunhalusta. Jalkoja poltti vaellushalu, ne tahtoivat kulkea maailman ääriin. Eteenpäin! Eteenpäin! kuului sydämen huuto. Ilta tummenisi meren yllä, yö laskeutuisi tasangolle, sarastus kimalteleisi vaeltajan silmiin ja näyttäisi hänelle outoja vainioita ja mäkiä ja kasvoja. Minne?

Kuva taiteilijasta ei-niin-nuoruuden vuosilta

Kirjassa on paljon henkilöitä, joiden keskusteluissa en ainakaan minä koko aikaa pysy mukana. Myös Irlannin politiikkaan liittyvät asiat menevät kovaa ohi. Huomio kiinnittyy Stephenin elämän suuriin käänteisiin ja kerrontaan. En voi sanoa, että kirjan lukeminen olisi ollut silkkaa nautintoa – modernismi ei ole koskaan ollut minun lajini. Toisaalta, ottaen huomioon, että lähdin kahlaamaan kirjaa silkasta velvollisuudentunnosta, täytyy sanoa, että kokemus oli parempi kuin odotin. Nöyränä silti tunnustan, että Omakuva oli minun kohdallani helmiä sioille. Joycen myöhempi tuotanto jääköön minua älykkäämmille lukijoille.

Olet kysynyt minulta mitä voisin tehdä ja mitä en tekisi. Sanon sinulle nyt, mitä minä teen ja mitä aion jättää tekemättä. En tule palvelemaan sellaista, mihin en enää usko, olkoon sen nimi sitten vaikka koti, isänmaa tai kirkko; ja minä aion ilmentää itseäni jossakin elämän tai taiteen muodossa niin vapaasti kuin voin ja niin täydellisesti kuin voin ja puolustuksekseni käytän ainoita aseita, jotka itselleni sallin – vaikenemista, maanpakoa ja viekkautta.

* * *

Tahdon kietoa syliini kauneuden, joka ei ole vielä syntynyt maailmaan.

Alkuteos: A Portrait of the Artist as a Young Man (1916)

Suomennos: Alex Matson