Kirjabloggaajat kirjastojen puolesta – Pirkkalan pääkirjasto

En minä miksikään kunnon kirjabloggaajaksi itseäni laske, ja kuvastakin tuli kamala, kun en kehdannut jäädä pitkäksi aikaa Suupantorille leikkimään selfien ottoa. Osallistunpa kuitenkin tämänpäiväiseen tempaukseen, jonka tarkoituksena on osoittaa tukea kirjastoille. Enemmän tietoa tempauksesta ja linkkilista siihen osallistuviin blogeihin on La petite lectrice -blogissa. 

Kun kaikkialla hoetaan, miten julkisista palveluista on säästettävä, on kirjasto tietysti yksi, mistä tulee helposti mieleen vähän nipistää.  Kenenkään peruselintoiminnot eivät ole uhattuina, jos kirjoja ei saa lainaan. Henki kulkee, sydän lyö, ruoka sulaa, lämpimänä pysyy. Jos haluaa lukea, voi latoa seteleitä pöytään. Ei tässä maassa muutakaan viihdykettä ilmaiseksi jaeta. Mistä oikeastaan jäämme paitsi, jos kirjastot rampautetaan?

Tasapuolisesti kaikkien saatavilla olevasta lukutaidosta ja sivistyksestä, noin alkuun. Elävästä kirjallisesta kulttuuriperinteestä. Maksuttomasta pääsystä tiedon lähteille.

Minä kuljen kirjastossa kuin lapsi karkkikaupassa. Vaeltelen hyllyjen välissä ja nautin siitä, että voin tehdä täsmäiskuja tai ”heräteostoksia”, eikä se maksa mitään. Kirjan selkien katselu tuottaa hassua mielihyvää: ”Tuo oli hyvä!” ”Tuo pitää joskus lukea!” ja ”Ai niin, tuon olin jo unohtanut!” En minä kuitenkaan oman mielihyväni vuoksi vaadi kirjastoja säilytettävän.  Kirjastot ovat mahtava resurssi lapsille, nuorille, opiskelijoille, aikuisille, vanhuksille, ihan jokaiselle eri elämäntilanteissa.

Tämän postauksen myötä lähetänkin terveiset elämäni kirjastoihin ainakin Eurajoelle, Raumalle, Turkuun, Tampereelle ja Pirkkalaan sekä Teksasin Coppeliin. Elämäni ensimmäiset kirjastomuistot ovat kirjastoautosta, joka pysähtyi melkein kotiovelleni. Lastenkirjat olivat isoissa laatikoissa lattialla. Niiden jälkeen olivat vuorossa Neiti Etsivät, Nummelan ponitallit, Tiinat ja Anna-kirjat. Kirjastoautosta sai myös Suosikkeja, Hevoshulluja ja Eläinmaailma-lehtiä. Lehtien vieressä oli Asterixit. Kaikki tuli luettua. Jos vanhempieni olisi pitänyt ostaa tuollainen määrä kirjoja, meillä ei olisi syöty. Kirjastoauton kuljettaja osasi myös tuoda muille kyläläisille juuri ne oikeat kirjat. Isänikin sai kaariutrionsa aina ensimmäisenä, ihan varaamatta. Ja sitä paitsi: kirjastoauton setä auttoi kantamaan meidän pianon sisälle, koska sattui paikalle sopivasti.

Tutuksi tuli myös Eurajoen pääkirjasto, jonka lehtinurkkauksessa tuli vietettyä aikaa useasti harrastuksista kyytiä odotellessa. Opiskeluaikaan Eurajoelta sai helposti lainaan ne klassikot, joihin yliopistokaupungissa oli jonoa. Kirjaston palvelu oli muutenkin ihan mahtavaa. Yhden laulun nuottejakin metsästivät jopa viereisen koulun hyllyistä.

 

Rauman kirjastossa en käynyt niin paljon, mutta kortti sinnekin tuli hankittua juuri opiskeluja varten tarvittavien kirjojen takia. On muuten tyylikäs purjelaivakirjastokortti!

Turun kaupunginkirjasto oli opiskeluaikoinani vielä vanhoilla sijoillaan. Suuri osa kirjallisuudenopiskelijan tarvitsemaa materiaalia oli varastossa, josta kirjastosivari sitä kävi hakemassa tasa- ja puolitunnein – tai saatan muistaa väärinkin. Yliopiston kirjastosta taas sain pääsiäislomalla elämäni sakot, kun en tajunnut, että käsikirjaston viikonloppulainojen sakkomaksut ovat ihan omaa luokkaansa. 

Koska muutin Tampereelle ennen kuin sain graduani valmiiksi, päädyin hankkimaan myös Tampereen yliopiston kirjastokortin. Yhtenä kesänä tutustuinkin Humanikan hyllyihin Pyynikillä ja aika moneen muuhunkin tamperelaiseen yliopistokirjastoon.

Tampereen seudulla asuessa tutuksi ovat tulleet Metson lisäksi ainakin Hervannan, Lentävänniemen, Pellervon ja Nekalan kirjastot, muistakin olen satunnaisesti kirjoja käynyt hakemassa. Nyttemmin olen laiskistunut enkä jaksa metsästää kirjoja ympäri seutukuntaa vaan tilaan ne yleensä seutulainana lähimpään kirjastoon.

Vaikka suomalainen kirjasto onkin aivan omaa luokkaansa, olen päässyt nauttimaan tutusta kirjastofiiliksestä myös ulkomailla. Australialaisessa koulussa oli hieno kirjasto kirjastonhoitajineen. Siellä tuli käytyä vaihto-oppilasvuonna, vaikken paljon lukea tainnutkaan. Teksasilaisen pikkukunnan julkinen kirjasto oli sekin miellyttävä yllätys. Kaiken kaikkiaan elämäni muuttoihin on aina liittynyt se, että heti ruokakaupan jälkeen selvitetään lähimmän kirjaston sijainti. 

Nykyisen kotikuntani Pirkkalan pääkirjasto on tosi hieno! Kun muutimme tänne 2010, kirjasto oli ahtaissa ja harmaissa tiloissa, mutta muutto oli ihan kulman takana. Uusi kirjasto on valoisa, avara ja moderni. Varsinkin lasten- ja nuortenosastoon on panostettu paljon. Noitamaisesti räkättävä lainausautomaatti on ihan huikea, ja vihreä lukusoppi houkuttelee istahtamaan kirjan äärelle. Kaiken kukkuraksi kirjasto on sopivasti kävelymatkan päässä, joten siellä tulee pistäydyttyä viikoittain, ellei useamminkin. 

Tällä kertaa lähikirjastoni on kunnan isoin ja kiiltävin, mutta elämän varrella moni pieni sivukirjasto on ollut tärkeä. Varausjärjestelmän avulla kaikki materiaali on joka tapauksessa ollut aina helposti ja edullisesti saatavilla. Varsinkin lasten lukuharrastuksen kannalta lähikirjastot ovat korvaamattomia!

Kiitos kirjastoista!