Ainakaan suomalaisessa kulttuurissa surutyöhön ei perinteisesti
kuulune rantalomailu ex-puolisoiden kanssa, irtosuhteet ja pilven pöllyttely. Sellaisella
reseptillä espanjalainen Blanca kuitenkin lääkitsee äitinsä kuoleman
aiheuttamaa surua.
Mitä minä tiedän, niin ainoa mikä ei aiheuta
krapulaa mutta pyyhkii vähäksi aikaa pois kuoleman – ja myös elämän – on seksi.
Blancan äiti on ollut vahva, elämästä nauttiva, oikeudenmukainen
nainen, viimeisinä hetkinään tosin raskas ja rasittava. Äidin kuoltua nelikymppinen Blanca on
kuin tuuliajolla. Hän lähtee Cadaquésiin perheen kesähuvilalle ja kokoaa sen täyteen
ystäviä, viiniä ja flirttiä.
Olen yrittänyt ja
yritän edelleen, liiemmin menestymättä, antaa pääni olla temppeli, mutta
vartaloni pitäisi aina saada olla huvipuisto.
Eteläeurooppalainen huvila meren rannalla ja pöytä täynnä ystäviä
kuulostaa lähinnä naistenlehtimateriaalilta. Alle kaksisataasivuinen kirja on
toki elämänmakuinen ja riemukas, mutta ainoan juonen kaaren muodostaa suru
äidistä: kirja alkaa äidin hautajaisista ja päättyy siihen, kun Blanca
hyvästelee äitinsä. Miehet, omat ex-miehet, ystävien miehet, varatut miehet,
ihastuksen kohteet, lapsuusystävät, ovat vain sivuhenkilöitä.
Pidin Tämäkin menee ohi -romaanista lukukokemuksena, mutta
huomaan, ettei siitä valtavasti irronnut sanottavaa. Kirjan nimi muistuttaa,
että erilaiset elämäntilanteet, niin hyvät kuin huonotkin, ovat ohimeneviä
vaiheita: Tuska ja ahdistus menevät ohi,
niin kuin menee onni ja autuus. ”Tämäkin menee ohi” on lause, joka toimii
jokaisessa mahdollisessa tilanteessa, aina, kuten äidin kertomuksessa luvattiin. Blanca tosin huomaa kirjan lopussa,
että se ei ole totta, että äiti on lopullisesti poissa, mutta raastava suru
hellittää: Alan jo hengittää paremmin
enkä näe juuri lainkaan painajaisia.
Tämäkin menee ohi täyttää
lukuhaasteen kohdan 23, käännöskirja.
Espanjankielinen alkuteos: También esto pasará, 2015
Suomennos: Tarja Härkönen, Otava 2016
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti