Helen Macdonald: H niin kuin haukka

Aloitan tämänvuotisen Helmet-lukuhaasteen kohdasta 48: kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän. Kohtaan sopii loistavasti Helen Macdonaldin kehuttu H niin kuin haukka. Kuvittelin tarttuneeni kaunokirjalliseen teokseen, mutta takaliepeen tekstin mukaan Time oli valinnut kirjan vuoden 2015 parhaaksi tietokirjaksi. H niin kuin haukka -teosta onkin aika vaikea määritellä, eikä mikään määritelmä tekisi sille oikeutta. Se sisältää valtavan määrän tietoa niin haukoista, haukkojen kouluttamisesta ja haukkametsästyksestä kuin kulttuurihistoriastakin. Silti se on myös kaunis kertomus surusta ja siitä selviämisestä. 

Kirjan alussa päähenkilö Helen saa tiedon isänsä kuolemasta. Hän musertuu eikä saa otetta elämästä. Hän on pienestä asti ollut intohimoinen haukkaharrastaja, lukenut haukoista ja kouluttanut useita erilaisia haukkoja. Nyt hän haluaa kanahaukan, jota pidetään vaikeimpana koulutettavana. Mitään muuta ei kirjassa oikeastaan tapahdu. Helen totuttaa haukkaa itseensä ja pikkuhiljaa opettaa sitä lentämään hallitusti. Metsästää haukka osaa, sitä sille ei tarvitse opettaa. Fasaanit ja kaniinit saavat kyytiä, kun Mabel pääsee irti.

Mabel-haukan kouluttaminen imaisee Helenin maailmaan, jossa tämä välillä katselee ympäristöään haukan vaistoin, kuin ei ihminen olisikaan. Raja ihmisen ja eläimen välillä hämärtyy, ja Helenin on hyvä olla – suru unohtuu. Lopulta Helen löytää kuitenkin lohdun muiden ihmisten seurasta. Haukan koulutus on kaari, jonka päässä Helen ymmärtää, että hän on ihminen ihmisten joukossa, Mabel on haukka.

”– – vannon pyhästi, etten ikinä alenna haukkaani hieroglyfiksi, historialliseksi hahmoksi tai unohdetuksi muistoksi. En tietenkään. En minä pysty. Koska se ei ole ihminen. Siinä tärkein läksy, minkä Mabelin kanssa vietetyt kuukaudet ovat minulle opettaneet: maailma on täynnä asioita – kallioita, puita ja kiviä, ruohoa ja kaikkea mikä mönkii ja juoksee ja lentää. Ne kaikki ovat sitä mitä ovat, mutta tehdäksemme niistä ymmärrettäviä itsellemme me annamme niille merkityksiä, jotka pönkittävät omaa maailmankuvaamme. – – Haukan epäinhimillisyyttä kuuluu vaalia, koska se, mitä haukka tekee, ei liity mitenkään meihin.”

Helenin ja Mabelin tarinaan kytkeytyy kirja Goshawk, jota Helen on lukenut lapsena. Siinä kirjailija T. H. White kouluttaa Gos-nimistä kanahaukkaa. Hänellä on alusta asti väärät otteet ja asenteet, mutta hänkin projisoi haukkaan väärällä tavalla omia tunteitaan ja pelkojaan. Minua Whiten elämään liittyvät kohdat hieman häiritsivät enkä saanut niistä kovin paljon irti. Lukiessani tunsin koko ajan, että niistä pitäisi nyt ymmärtää jotain suurta, mutta en sitten juuri ymmärtänyt.

Vaikka H niin kuin haukka ei ole juoneltaan kummoinen, se jollakin kummallisella tavalla pitää jännitettä yllä. Lisäksi se tarjoilee oivalluksia elämästä, ihmisistä ja maailmasta. Itselleni kolahti kohta, jossa White saatuaan haukan koulutettua ei tunnekaan onnistuneensa:

”Noviisina on turvallista olla. Kun vasta opettelee jotakin, ei tarvitse murehtia, onko siinä hyvä vai ei. Mutta kun on jo tehnyt jotain, oppinut miten se tehdään, ei ole enää turvassa. Asiantuntijuus altistaa arvostelulle.”

Mietin, kuinka usein itse vähättelen kokemustani ja asiantuntemustani, ja tajusin, että se ei ole vain hyvää nöyryyttä. Siinä on myös arvostelluksi tulemisen pelkoa, eikä pelkuruudessa ole mitään hyvää.

H niin kuin haukka oli mielenkiintoinen lukukokemus. Se imaisi aivan tuntemattomaan maailmaan, jossa huput ja jalkanauhat, lentonyörit ja kulkuset tulivat tutuiksi. Kirja ihastutti myös kauniilla kielellään, vaikka siinä fasaaninveri roiskuu ja kaninkarvat pöllyävät. Kirjan nimi oli mielestäni vähän tylsä. Jos ei lasketa sitä, että myös päähenkilön nimi alkaa H:lla, en oikein ymmärrä sen ideaa. Ainakin suomeksi se kuulostaa aapislorulta.

Erikoista muuten, että olen tullut lukeneeksi peräkkäin kaksi kirjaa, joissa kerrotaan pilkuntarkasti ja välillä vähän inhorealistisesti joidenkin eläimien kanssa elämisestä –  viimeksi lampaiden, nyt haukkojen.

Alkuteos: H is for Hawk (2014)

Suomentanut: Irmeli Ruuska (Gummerus 2016)