John Grisham: Joulua pakoon

Etsin kirjastosta hakuammunnalla sopivaa luettavaa lukuhaasteen kohtaan 17, kirjan kannessa on sinistä ja valkoista. Silmiin osui John Grishamin hauskalta vaikuttava pieni kirja Joulua pakoon. Sen kannessa naapurusto kylpee jouluvalaistuksessa sinisenä hetkenä, ja kadun jokaisen talon katolla on naurettavan suuri valkoinen lumiukko. Jokaisen, paitsi yhden.

Luther ja Nora Krank hyvästelevät kiitospäivän jälkeen aikuisen tyttärensä, joka lähtee vapaaehtoistyöhön Peruun. Olisi aika aloittaa jouluvalmistelut, jotka Krankin perheessä, kuten koko naapurustossa, tapaavat olla yliampuvat, valtavan työläät ja stratosfäärisen kalliit. Lahjat, kukat, joulukuusi, koristeet, valaistus, kalliit kortit, jouluaaton juhlat ystäville, joulumuistamiset yhdelle jos toiselle, hyväntekeväisyys, ruoat ja juomat – verotusasiantuntijana toimiva Luther kokoaa kuitit kasaan ja laskee, että edellisen joulun hinnaksi tuli 6100 dollaria, ja siinä ei edes näy hermojen kiristely luksuskauppojen jouluruuhkissa.

Luther ja Nora päättävät jättää joulun väliin nyt, kun tytärkään ei ole paikalla. Luther hankkii liput Karibian-risteilylle, ja jouluvalmistelujen sijaan pariskunta käy solariumissa ja laihduttaa. Naapurustolle tämä ei ole helppo pala nieltäväksi. Partiolaiset eivät saa Krankeille myytyä joulukuusta, poliisit hyväntekeväisyyskalenteriaan eivätkä palomiehet hedelmäkakkuaan. Mikä pöyristyttävintä, Hemlock Street jää jouluvalaistuskisan hännille, kun Krankit eivät suostu raahaamaan valtavaa valaistua lumiukkoa katolle. Krankien päätöstä ihmetellään, naureskellaan ja paheksutaan, mutta siellä täällä vähän myös kadehditaan.

Mitä sitten käy, en taida kertoa, koska lopun paljastaminen veisi sen vähänkin lukemisen ilon tästä romaanista. Joulua pakoon on erittäin kevyttä, höttöistä luettavaa – varsinainen yhden asian kirja. Ei mitenkään tyypillistä Grishamia, minkä voi päätellä jo kannesta. Jos kirja olisi ollut pidempi, en varmaan olisi sitä vaivautunut lukemaan loppuun. Vaikka Yhdysvalloissa jotkut varmasti käyttävät jouluvalmisteluihin omaisuuksia, on kirjassa kyllä melkoista liioittelun makua. En millään usko, että yhden pariskunnan jättäytyminen jouluhössötyksen ulkopuolelle saisi aikaan tuollaista vainoa. Kirjan pohjalta on näköjään tehty myös elokuva, Skipataan joulu. Kevyen komedian pohjaksi tämä varmasti hyvin sopiikin.

Lukuhaasteessa tämän voisi varmaan käyttää myös kohtaan 9, toisen taideteoksen inspiroima kirja. Dickensin Saiturin joulu varmasti on ollut Grishamin mielessä kirjaa kirjoitettaessa. Lutherin työkaverit naljailevat Saiturista, ja Luther itsekin miettii:

Hän ei ollut vihainen eikä karjaisisi: ”Humpuukia!” kenellekään, joka toivottaisi hänelle hyvää joulua.

Hän aikoi vain jättää joulun väliin ja lähteä sen sijaan risteilylle.

Siinä missä Scrooge on vanha kyyninen kitupiikki, Luther ja Nora ovat ihan sympaattisia ihmisiä, jotka vain haluavat yhden vuoden taukoa joulustressistä. He itsekin kokevat tuskaa kieltäytyessään tutuista perinteistä, mutta kannustavat toisiaan pitämään pintansa loistoristeilijällä rentoutuminen haaveissaan. Sen heille soisi. Se, että kirja päättyy, niin kuin päättyy, on tietysti aika selvää.

Joulua pakoon toimii kirjana ja varmaan elokuvanakin hyvin joulun aikaan nautittuna, miksei näin joulun jälkeenkin, kun kaikesta hössötyksestä on jälleen selvitty. Itse olen pitkään ollut joulufiilistelyihminen, mutta parina vuonna on käynyt mielessä jonnekin lämpimään, valmiisiin ruokapöytiin, karkaaminen. En usko, että yhden joulun skippaaminen aiheuttaisi meidän lähipiirissämme ihan näin voimakasta huolta.

Alkuteos Skipping Christmas (2001)

Suomentanut Hilkka Pekkanen, WSOY 2002