Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta

Iida Rauman Seksistä ja matematiikasta päätyi luettavakseni nähtyäni kiittävän arvostelun ainakin Helsingin Sanomissa. Laskettuani kirjan alas en oikein osaa sanoa siitä mitään. Rankka alku veti heti mukaansa, ja sen jälkeen oli kiinnostava tutustua Erikaan takaumien avulla. Erika on matemaattinen poikkeuslahjakkuus mutta sosiaalisesti kömpelö. Hänen siskonsa Emilia taas kehitysvammainen, mutta lämmin ja kaikkien rakastama. Vaikka asetelma voisi johtaa stereotyyppiseenkin käsittelyyn, Seksistä ja matematiikasta on kaukana siitä. 

Se, miten matematiikkaa kuvataan puhtaan totuuden etsimisenä, oli tällaisen humanistin silmin kiinnostavaa ja sai näkemään matikistikollegat hieman uusin silmin. Siinä missä matematiikka korostaa järkeä ja ajattelua, seksi tuo kirjaan ruumiillisuuden. Lisäksi mukana on järjen ja ruumiin rajojen tuolle puolen kurkottelua: kummituksia ja koirapoikia.

Kirjan keskivaiheilla esitellään kirjastonhoitaja Tuovi. Tuovin sukupuoleen ei juuri kiinnitetä huomiota ­– ainoastaan hänen vanhempansa kokevat ongelmalliseksi, että Tuovi on vaihtanut sukupuolta. (Minä taas koin ongelmalliseksi hahmottaa, että Tuovi on nuori mies; ainoa tuntemani Tuovi on keski-ikäinen nainen.) Tuovi vaikuttaa Emilian ohella kirjan tasapainoisimmalta hahmolta.

Lupaavasti alkava kirja kasvaa suureksi, mutta ainakin minun silmissäni kärsii hiukan suuruudenhulluudesta. Kun samaan kirjaan mahtuu myös ympäristökatastrofia ja kulutusyhteiskunnan kritiikkiä, esseistisiä pohdintoja ihmiskunnan kehityksestä ja sielusta, muistisairautta, raiskausta ja ahdistelua, sisarussuhteiden vaikeutta ja lahjakkaan lapsen problematiikkaa, kokonaisuudesta on hieman vaikea saada kiinni. Toki ne kaikki antavat oman mausteensa loogisen ajattelun, ruumiillisuuden ja myyttisen teemoihin.

Paikoin kirja sai minut kokemaan hienoista alemmuudentunnetta. Kaikessa maailmankaikkeutta syleilevässä älykkyydessään se näyttää perheellisen, kristityn, kehyskunnassa omakotitaloa asuvan sekasyöjäheteron paikan, eikä se ole kovin korkealla. Voi tietysti ajatella myös, että kirjailija on onnistunut, jos kirja onnistuu häiritsemään lukijaa omassa kuplassaan.

Lukijan mielenrauhaa häiritsevien totuuksien osoittelun jälkeen kirja päättyy yllättävän lämpimästi ja lohdullisesti. Se kokoilee joitakin juonen aineksia mutta ei edes pyri rakentamaan täydellistä kertomusta. Hauskaa muuten, että lähiaikoina lukemistani kirjoista myös Selja Ahavan Taivaalta tippuvat asiat puhuu kertomuksista: aluista, keskikohdista ja lopuista. Ahavan teoksessa todetaan, että perheen elämä ei noudata hyvän kertomuksen kaavaa, Rauma taas pyrkii purkamaan ajatteluamme maailmankaikkeuden historiasta kertomuksena:

Ajatus tarkkarajaisesta, selkeästä ”meistä” on sekin yksinkertaistu, tarina, jonka tarkoitus on lohduttaa ja rauhoittaa todellisuuden kauhistuttavan monimuotoisuuden äärellä.

                      On vuotava järjestelmä, epätäydellinen kieli ja tasapainostaan suistunut ekosysteemi, on pisteiden äärettömyys ja väreilyä solujen meressä.

                      On joukko enemmän tai vähemmän toisiaan muistuttavia apinoita, heikkoja ja hataria, joista osa yrittää epätoivoisesti luoda järjestystä järjettömään ja joista kaikki kantavat jälkiä siitä irrationaalisesta ja epäsäännöllisestä lukusarjasta, joka seuraa jokaista elollista syvälle vuosimiljoonien takaiseen pimeään. 

Jotenkin kirja toi runsaudessaan mieleeni vuosi sitten lukemani Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä he tekevät. Valtosen kirja tosin oli helpompi lukea monessa mielessä: se oli yksinkertaisempaa tekstiä eikä myöskään ajanut lukijaansa niin ahtaalle. Hauskaa myös, että tämä on kuukauden sisällä jo toinen kirja, joka sijoittuu yliopistomaailmaan: myös Stonerin päähenkilö oli omalle alalleen omistautunut tutkija. Stonerista tulee hiljalleen sentään myös hyvä luennoitsija, Erika on toivoton.

Seksistä ja matematiikasta sopii Helmet-lukuhaasteessa kohtiin 8 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin), 15 (Kirjan kansi on mielestäsi ruma), 17 (Kirjassa juhlitaan), 41 (Kirjassa lähetetään kirjeitä) ja 44 (Kirjassa joku kuolee). Täytän sillä ainakin alustavasti kohdan 15, sillä muihin kohtiin löytynee vuoden mittaan muitakin ehdokkaita. Voi olla, että kirjan kanteen liittyy jotakin hienoa symboliikkaa, joka ei minulle ihan aukea, mutta ei se ainakaan kovin houkutteleva ole.