Kohta 5, ”kirja, jonka henkilöistä kaikki eivät ole
ihmisiä”, täyttyy iltasatulukemisella. Tilasin kirjakerhon alennusmyynnistä
Kate DiCamillon kirjan Desperon taru (Otava, 2009). Luin kirjaa ääneen iltasatuna 6- ja 10-vuotiaille
lapsille. Kertomus upposi kuulijakuntaansa yllättävänkin hyvin. Ajattelin, että
kovasti eläytyvä kuopus saattaisi pelätä liikaa vankityrmiä ja rottia ja esikoinen taas pitää kirjaa ihan
lällärinä prinsessoineen. Valituksia ei kuitenkaan kuulunut, vaan kuulijat saapuivat sohvalle kirjan ääreen suuremmin houkuttelematta.
Desperon taru on sympaattinen kertomus pienestä hiirestä,
joka rakastuu prinsessaan. Se on kertomus prinsessasta, jonka äiti kuolee. Se
on kertomus tavallisesta tytöstä, joka haluaa prinsessaksi. Se on kertomus pimeydestä ja
valosta. Se on kertomus erilaisuuden pelosta. Se on kertomus petoksesta ja
anteeksiannosta. Se on ennen kaikkea kertomus rakkaudesta ja urheudesta.
Alussa erilaisesta hiirestä tuli mieleen Lokki Joonatan,
joka ei suostu elämään muiden lokkien tavoin. Despero ei halua kipittää
eikä nakertaa; hän rakastuu musiikkiin ja satuun prinsessasta. Oikean
prinsessan, prinsessa Pavun, kauneudesta häikäistyneenä Despero uskaltaa
puhutella ihmistä, mikä ei kuitenkaan ole hiiriyhteisön mieleen. Yhteisö, jopa oma perhe,
hylkää Desperon. Pieni hiiri löytää kuitenkin urheuden, kun prinsessa on
hädässä. Punainen lankarulla turvanaan ja ompeluneula aseenaan hän palaa vankityrmän
pimeyteen, josta jo kerran pääsi pakenemaan.
 |
| Timothy Basil Eringin kuvat ovat – no, söpöjä. |
Muihin henkilöihin liittyviä sivujuonia on melkoisesti, mutta ne kytkeytyvät kaikki myös Desperon tarinaan. Kerronta liikkuu ajassa ja paikassa, mutta kertoja ohjailee
pientä kuuntelijaa:
”Taas kerran, lukija, meidän täytyy palata taaksepäin ennen
kuin pääsemme eteenpäin.”
Välillä pienempi kuuntelijani lähti keskusteluun
lukijaa puhuttelevan kertojan kanssa:
”Lukija, et kai ole unohtanut pientä hiirtämme?”
”No en! Tässä jo mietinkin, miksei siitä päähenkilöstä ole
puhuttu pitkään aikaan.”
6-vuotiaan tyttären tuomio: "Alkuun se oli vähän jännittävä, mutta sitten mä melkein rakastuin siihen."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti